22
Helmi
Turkulainen vaihtoehtoista poppia musisoiva "Tyttö poika" muodostuu tytöstä ja kolmesta pojasta. Turkulaisbändissä soittavat laulaja Tiina Rantasen lisäksi sellisti ja basisti Akusti Turtonen sekä rumpali Jami Takala. Pianisti Jan-Mikael Träskelin on alun perin Porista.
Demoiselle Gosse on ranskaa. Suora käännös on ”tyttö poika”. Laulaja Tiina Rantanen, miten nimi syntyi?
– Ensimmäinen keikka oli tulossa ja bändille piti saada nimi, Rantanen nauraa. – Minä sen keksin puolivahingossa ja pojille kelpasi. Kappaleemme ovat kyllä suomenkielisiä.
Musiikki on vaihtoehtoista poppia. Rantanen säveltää ja sanoittaa biisit, mutta lopullinen sovitus on aina koko bändin yhteinen.
– Meillä ei ole bändissä lainkaan kitaraa, mikä herättää joskus ihmetystä. Että miten te muka pärjäätte ilman. Hyvin on mennyt. Kaikilla on bändistä todella hyvä fiilis ja haluamme päästä tässä niin pitkälle kuin mahdollista, Rantanen sanoo.
Demoiselle Gosse esiintyy Porin Kulttuurikulmassa keskiviikkona 22.2. Esiintymässä myös porilaismuusikko Jussi Wemberg. Showtime klo 21.